Sopivaa suojausta eri tarkoituksiin

Juuri nyt meistä jokainen tarvitsee kasvomaskia

THL:n tämän hetkisten suositusten mukaan suositellaan käytännössä koko maassa käytettäväksi kasvomaskeja liikkuessa oman talouden ulkopuolella paikoissa, joissa turvavälejä ei voi taata. Kaupassa, bussissa, kirjastossa asiomiseen tarvitaan siis maski tai suojus, myös terveenä ja oireettomana.

kasvomaskit kertakäyttöiset

Kertakäyttöinen lääketieteellinen suu-ja nenäsuojus soveltuu hyvin arkikäyttöön. Sillä peitetään käyttäjän suu, nenä ja leuka ja sitä käytetään estämään epäpuhtauksien leviämistä jokapäiväisessä elämässä. 

Käyttämällä kertakäyttöistä tai kankaista maskia ehkäiset sinun mahdollisen tartuntasi leviämistä muihin ihmisiin. 

Laadukas kangasmaski on monen mielestä miellyttävämpi käyttää, ja niitä on hyvä olla taloudessa valmiina tilanteisiin kun tietää tarvitsevansa maskia pidempään. Maskien istuvuus on erittäin tärkeää, kannattaa siis testata erilaisia malleja. Valikoimastamme löydät useita eri kangasmaskeja.

Yhtä maskia - sekä kertakäyttöistä että kangasmaskia - voi käyttää muutamia tunteja, jos sitä käytetään oikein.

kangasmaski finlayson

Kasvomaskin käytön ohjeet - Kuinka maskeja käytetään turvallisesti?

Tärkeintä on että maskeja käytetään. Kun jokainen käyttää maskia, yleinen suojauksen taso nousee merkittävästi. Tässä lisäksi muutama vinkki maskin käyttämiseen: 

Kertakäyttöiset kasvomaskit:

  • Tarkista pakkauksesta, kuinka maski puetaan. Maskin mallista riippuu hieman kuinka maski asetellaan. 
  • Pue maski aina puhtain käsin ennen kuin olet suojauksen tarpeessa. Hyvä nyrkkisääntö on pukea maski aina kotoa lähtiessä, heti käsipesun jälkeen.
  • Huolehdi, että maski peittää nenän, suun ja leuan hyvin ja pysyy paikallaan.
  • Älä koske maskiin käytön aikana
  • Jos tarvitset tauon maskista, sinun on vaihdettava uusi maski - heti kun se on nostettu pois suun edestä, se on likaantunut
  • Riisu maski puhtain käsin ja laita se heti roskakoriinKangasmaskit: 
  • Kankaisiin maskeihin pätee samat säännöt kuin kertakäyttöisiin, mutta kiinnitä erityishuomio maskin istuvuuteen ja sen pesuun. 
  • Likainen maski pestään välittömästi käytön jälkeen, tai säilytetään esim omassa muovipussissaan pesuun asti
  • Maskin voi pestä käsin (esimerkiksi kannussa, kiehuva vesi suositeltavaa) tai koneessa (60-90 asteen pesu), huolehdi että maski pääsee kuivumaan ilmavasti ja nopeasti.

Kattava, päivittyvä listaus ohjeisiin sekä video-ohjeet löydät THL:n sivuilta.

Entä jos haluan suojata itseni infektioilta?

Hengityssuojain, joka suodattaa sekä sisään hengitettäessä että ulos hengitettäessä.  Suojaustaso FFP2

Molempiin suuntiin hengitystä suodattava maski on erinomainen keino suojata itseäsi tartunnalta, mutta myös tartunnan saanut hengityssuojaimen käyttäjä ei levitä tautia niin helposti ympärillä oleviin ihmisiin.

Paremman oman suojauksen tason saavutat hengityssuojaimella, joita löydät valikoimastamme runsaasti.

Työterveyslaitoksen ohjeistuksessa kerrotaan mm:

Kirurginen suu-nenäsuojus

  • Saattaa suojata koronavirukselta siksi, että ihmiselle on luontaista koskettaa usein kädellä kasvojaan - itse asiassa noin 26 kertaa tunnissa.
  • Saatetaan asettaa uuteen koronavirukseen sairastuneen kasvoille, jottei hän tartuttaisi muita yskiessään tai aivastellessaan.
  • IIR-merkintä tarkoittaa, että tämä suojaa roiskeilta.

Suodattava puolinaamari FFP2

  • Henkilönsuojain ja hengityksensuojain.
  • Suodattaa ympäröivän ilman hiukkas-ja nesteaerosoleja, kun suojain on tiiviisti kasvoilla.

Suodattava puolinaamari FFP3

  • Henkilönsuojain ja hengityksensuojain.  Vielä tehokkaampi suojain kuin FFP2 suojain.
  • Suodattaa ympäröivän ilman hiukkas-ja nesteaerosoleja, kun suojain on tiiviisti kasvoilla.

SuojatOvelle.fi vinkit kasvomaskeihin

  • Käytä maskia, oli se kertakäyttöinen tai kankainen
  • Pidä mukanasi aina steriilisti pakattuja kertakäyttöisiä maskeja - näin yhtäkkinen maskia vaativa tilanne ei pääse yllättämään tai voit antaa vaikka kaverille! 
  • Hanki lisäksi kasvoihisi hyvin istuvia kangasmaskeja pidempiaikaista käyttöä varten. 1-3 suojusta tai maskia per käyttäjä riittää, sillä maskit kuivuvat nopeasti käytön välissä
  • Jos maski on liian suuri, kokeile asettaa kuminauhat ristiin ennen kuin laitat ne korvan taakse (kertakäyttöinen) tai tehdä solmu kuminauhaan (kangasmaski).
  • Älä puutu muiden ihmisten maskin käyttötapoihin, pidetään hyvä henki yllä!
kasvomaskit kertakäyttöiset kankaiset